Rakennus häviää katukuvasta huhtikuun aikana.
Uutiset
Daisy helpottaa perheiden arkea
Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa otetaan käyttöön uusi varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmä. Uuden, Daisy-nimisen järjestelmän kautta huoltajat voivat hoitaa kaikki lapsen hoitoon ja varhaiskasvatukseen liittyvät asiat, kuten esimerkiksi hoitopaikan haku, hoitoaikojen ilmoittaminen, ilmoittautuminen esiopetukseen, huoltajien tiedot, muutosilmoitukset ja kodin ja hoitopaikan välinen viestintä. Järjestelmä toimii niin mobiilissa, tabletissa kuin tietokoneellakin. Daisy-toiminnanohjausjärjestelmä on seutukunnallinen hankinta ja se otetaan käyttöön…
Janakkalan kunnan tilinpäätös 2017 plussalle
Janakkalan talouden positiivinen vire jatkuu. Vuoden 2017 tilinpäätöksen myötä uutta ylijäämää kertyy noin 3,8 miljoonaa euroa ja puskuri tulevia vuosia varten vahvistuu. Taseessa on jatkossa ylijäämää tulevaisuutta ajatellen noin 4,4 miljoonaa euroa. Arvioitua paremman tuloksen merkittävin tekijä oli verotulot, joita kertyi 64,8 miljoonaa euroa. Verotulot on kunnan suurin tulonlähde ja vuonna 2017 ne ylittyivät alkuperäisestä…
Omaishoidon tukea voi nyt hakea sähköisesti Hämeenlinnassa
Hämeenlinnan kaupunki on ottanut omaishoidon tuessa käyttöön sähköisen hakulomakkeen. Hämeenlinnan kaupungissa omaishoidon tuen myöntäminen tapahtuu: Alle 65-vuotiaiden osalta vammaispalveluissa ja Yli 65-vuotiaiden osalta ikäihmisten asiakasohjausyksikössä Sähköisellä lomakkeella voit hakea kaikkea omaishoidon tukea. Lomake ohjautuu suoraan oikeaan yksikköön. Lisätietoa omaishoidon tuen hakemisesta Vammaispalvelut Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö
Huumeratti Hämeenlinnassa
Miehen hallusta löytyi pieni määrä kannabista.
Rakennusmestarin koulutus nousi vetovoimaisimmaksi HAMKin yhteishaussa
Korkeakoulujen yhteishaussa HAMKiin pyrkineiden ensisijaisten hakijoiden määrä oli 3767. Eniten ensisijaisia hakijoita oli rakennusmestarin monimuoto-opiskeluna suoritettavaan tutkintoon. Kevään korkeakoulujen yhteishaussa HAMKiin tuli kaikkiaan 10 507 hakemusta. Ensisijaisten hakijoiden määrä oli 3767, joka on 160 hakijaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Aloituspaikkoja ensi syksynä alkaviin opintoihin on tarjolla kaikkiaan 1495. Ensisijaisilla hauilla mitattuna suosituimmaksi alaksi nousi rakennusmestarin…
Pennanen HPK:n pettymyskaudesta: ”Monta selittävää tekijää”
Joukkueelle asetetut odotukset olivat onnistuneen edelliskauden jälkeen epärealistisen kovat.
Pääsiäisen viimeiset munaukset Hämeenlinnassa
Poliisipartio tavoitti maanantai-iltana valtatiellä 10 miehen, joka puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Toinen rattijuoppo jäi kiinni myöskin maananantai-iltana Katumantiellä. Poliisipartion haaviin jäi ajo-oikeudeton mieskuljettaja, joka puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Tiistaiaamuna Parolantiellä oli penkkaan ajettu henkilöauto, jonka luota tavattua nuorta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Aikuiskoulutus on opiskelun, perheen ja työn yhteensovittamista
Aikuisena opiskeleminen tuo usein enemmän haasteita kuin nuorempana. Kynnys aikuisena opiskeluun voi olla kova taloudellisten syiden ja perhe-elämän yhteensovittamisella. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä kouluttautua uuteen ammattiin. Tämän tietää Hämeenlinnalainen 38-vuotias Anne Pelkinen, joka opiskelee jo kolmatta ammattiaan. Moni aikuisopiskelija vaihtaa alaa, koska kokee ettei entinen työ ollut enää mielekästä. Myös terveydelliset syyt voivat…
Verijälkien mysteeri ratkesi Lopella
Poliisi sai ilmoituksen huolestuttavasta havainnosta.