Putkirikkojen vuoksi HS-Vesi otti Lammilta varmuuden vuoksi ylimääräiset vesinäytteet.
Uutiset
Sunnuntai-iltapäivänä riehuttiin Hämeessä
Poliisilla oli ”normaali” sunnuntaivuorokausi Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtäviä kertyi alueilla yhteensä 175, yövuorossa niistä ”ajettiin” 66. Päihtyneitä tuotiin Hämeenlinnan ja Lahden päihtyneiden säihöihin kymmenkunta henkilöä. Riihimäellä noin 50-vuotias mies kuljetti pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena sunnuntaina puolen päivän aikaan. Poliisipartio pysäytti ajoneuvon tarkastaakseen kuljettajan kunnon. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,77 promillea. Riihimäen poliisiasemalla tehdyn tarkkuusalkometrikokeen tulokseksi tuli…
Liikenneaiheiset tehtävät pääosassa Hämeessä
Hämeen poliisilaitoksen alueella poliisia on kuluneen vuorokauden aikana työllistäneet lähinnä liikenneaiheiset tehtävät. Lauantaipäivän aikana satanut lumi aiheutti mm, useita ulosajoja. Niistä selvittiin pääosin ilman henkilövahinkoja. Muutama rattijuoppo myös tavattiin liikenteestä. Tehtäviä poliisilla oli kaikkiaan 255 kappaletta vuorokauden aikana. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin tuotiin yhdeksän henkilöä. RIIHIMÄKI Lauantai-iltana kello 19.45 aikaan poliisi sai…
Täysperävaunullinen rekka ojaan Tammelassa perjantaina illalla
Hämeenlinnan suunnasta tullut täysperävaunullinen rekka suistui ojaan valtatie 10:llä Tammelassa Isoniituntien risteyksen kohdalla. Ajoneuvon nuppi ajautui ojaan pyörilleen, mutta perävaunu kaatui keskelle tietä. Henkilövahinkoja ei tullut.
Suuri määrä rattijuoppoja Hämeessä
ORIMATTILA: Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Orimattilassa 9.3.2018 illalla Rantatiellä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, bentsoille ja opiaateille. JANAKKALA: Naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Janakkalassa 9.3.2018 illalla Juttilantiellä. Kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,56 mg/l. Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Janakkalassa 10.3.2018 yöllä VT 3:lla. Kuljettaja suistui…
Valepoliisi-ilmiö jatkuu edelleenkin
Poliisi haluaa muistuttaa kansalaisia käynnissä olevasta valepoliisi-ilmiöstä. Ilmiö on jatkunut jo pidemmän aikaa ja tapauksia on tullut ilmi edelleen tänäkin vuonna. Rikokset ovat kohdistuneet pääasiassa vanhempaan väestöön. Onkin tärkeää muistaa, että pankkikortti- ja verkkopankkitunnuksia ei pidä antaa kenenkään sivullisen haltuun. Poliisilla on syytä epäillä, että toiminta on järjestäytynyttä ja mahdollisesti tekijöitä oleskelee muissa maissa kuin…
Puukkoja taskussa ja huumeita veressä
09.03.2018 Häme Lahti -Torstaina aamulla kolmekymppinen mies näpisti Lahden keskustassa kauppaliikkeestä kosmetiikkatuotteen ja juoksi vartijaa pakoon kauppakeskus Trioon, jossa vartija sai miehen kiinni. Tarkastuksessa miehen hallusta löytyi kaksi puukkoa. Miestä epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussa pidosta yleisellä paikalla ja näpistyksestä. -Torstaina iltapäivällä henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen liikenneonnettomuus Asemantaustassa, jonka seurauksena pyöräilijä loukkaantui. Henkilöauto oli…
Surmatun riihimäkeläisnaisen ruumis odotti kaksi viikkoa mökillä
Taposta epäilty nelikymppinen riihimäkeläismies on myöntänyt aiheuttaneensa naisen kuoleman.
Vankeja kuljetetaan Lahdesta Hämeenlinnaan
Kuljetukset kaupunkien välillä sitovat poliiseja.
HPK:n lentopallonaisille avausvoitto
Hermostuneen startin jälkeen kotijoukkue sai syöttönsä ja vastaanottonsa kuntoon.