Talvinopeusrajoitukset säilyvät pyhien yli.
Uutiset
Vaihdevika Parolassa haittasi junaliikennettä
Junaliikenne takelteli keskiviikkona aamulla Tampereen ja Riihimäen välisellä rataosalla.
Huumausaineissa ajeltiin Tammelassa ja Forssassa
Poliisipartio nappasi tiistai-iltana kiinni valtatiellä 10 ajokortittoman autoilijanaisen, jolle suoritettu huumausaineen pikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Nuori mies jäi kiinni Forssassa kaksi kertaa vuorokauden sisällä autoilemassa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Partio sai miehen ensimmäisen kerran kiinni puolen päivän aikaan ratissa Forssan keskustassa. Illalla samainen mies yritti välttää…
Yritysten on aktivoiduttava etsimään osaavaa nuorta työvoimaa
Hämeen kauppakamarin tekemän kyselyn mukaan yritykset ovat kiinnostuneet tarjoamaan Hämeessä alueen opiskelijoille lopputyömahdollisuutta, selviää Hämeen kauppakamarin maaliskuussa tekemästä oppilaitosyhteistyö- ja kesätyöpaikkakyselystä. Myös projektiyhteistyöstä Hämeen alueella toimivien oppilaitosten kanssa on kiinnostunut 70 % kyselyyn vastanneista. ”Jotta varmistamme osaavan työvoiman saatavuuden Hämeessä, pitää yritysten aktiivisesti etsiä hyviä työntekijöitä alueemme oppilaitoksista”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Yrityksistä…
Mies paini poliisin kanssa Hämeenlinnassa – Kaasu ei taltuttanut, vasta sähkö tepsi
Hämeenlinnassa poliisi tavoitteli etsintäkuulutettua käräjäoikeuteen.
Linja-autoaseman maaperä puhdistetaan Hämeenlinnassa
Maaperässä on havaittu kohonneita haitta-ainepitoisuuksia ja jätteitä sisältäviä massoja.
Vielä ehtii osallistua Hattulan kyselyyn kunnan palveluista
Hattulan kunnassa on menossa kysely ulkoisista palveluista. Kyselyn tavoitteena on tukea palvelujen kehittämistyötä.Jokaiselle kolmelle ulkoisia palveluja tuottavalle toimialalle on oma lomake, joissa on kuitenkin mukana myös yleisiin palveluihin liittyviä kysymyksiä. Kyselyt on pyritty pitämään mahdollisimman selkeinä ja vastauksia pyydetään niistä palveluista, joita on käyttänyt viimeisen vuoden (12 kk) aikana. Vastaajan anonymiteetti turvataan. Kyselyyn voi vastata 8.4.2018…
Muutoksia Hämeenlinnan terveyskeskuksen sähköisiin palveluihin
Muutoksia Hämeenlinnan terveyskeskuksen sähköisiin palveluihin – Omahoito ja Kansalaisen ajanvaraus ovat jatkossa Kansalaisen terveyspalvelu Minunterveyteni.fi -palveluissa käytettävät eOmahoito ja Kansalaisen ajanvaraus päivitetään mobiiliversioon huhtikuussa 2018. Jatkossa palvelu on nimeltään Kansalaisen terveyspalvelu ja sitä voidaan käyttää tietokoneen lisäksi myös puhelimen, tabletin tai muiden mobiililaitteiden kautta. Palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla, varmennekortilla tai mobiilivarmenteella. Lisäksi eOmahoidon sopimus on jatkossa…
Hämeen ammattikorkeakoululle jättilahjoitus insinöörikoulutukseen – ”Tämä on meille hieno uutinen”
Tekniikan alan koulutusta kehitetään entistä työelämäläheisemmäksi ja innostavammaksi.
Teräsjuniin isompia lasteja – Hämeenlinnan ja Raahen välinen yhteys parannettu
SSAB:n tehtaiden välillä liikkuu raskaita teräskuormia.