Poliisi pyytää vihjeitä.
Uutiset
Yli kymmenen hakijaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaksi
Nykyinen johtaja Hannu Juvonen jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.
Janakkala palkitsi esteettömän yrityksen
Tunnustuksen sai My Line Fysioterapia & Liikunta.
Anneli Kupariselle Hämeen taidepalkinto
Kanteleesta on kehittynyt moderni taidemusiikin ammattilaisten soitin.
Minna Karhunen Kuntaliiton pomoksi
Uusi toimitusjohtaja tulee Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Matkailukeskuksen sauna paloi Riihimäellä
Kukaan ei ole loukkaantunut.
Vuoden poliisikoira tulee Hämeestä – Se on Suomen pienin
Parsonrussellinterrieri Jekku palkitaan.
Riihimäellä riimitellään Riihimäestä
Palefacen päätuomaroimalla sanoituskilpailulla haetaan kaupungista kertovia lauluja.
Mervi Koski palkittiin Tietopöllöllä
Suositut kirjat vastaavat hyvin lasten ja nuorten tiedontarpeeseen.
Hämeenlinna-Vanajan äänestysprosentti notkahti hitusen
Kalvolassa äänestettiin ahkerammin kuin viimeksi.