Kuljettaja oli kateissa, kun partio tavoitti auton.
Uutiset
Metsää kulotetaan Liesjärvellä
Polttamisen tavoitteena on tuottaa alueelle palanutta ja hiiltynyttä puuainesta.
Judoka Luukas Sahalle Janakkala-stipendi
Janakkala-stipendin on saanut judoka Luukas Saha.
Nainen kaahasi melkein kahtasataa Hämeenlinnassa
Auto ohitti poliisipartion kovalla ylinopeudella.
Nuorten kesätyöseteleitä vielä jäljellä Hämeenlinnassa
Kesätyöseteli on kaupungin maksama tuki työnantajalle, joka palkkaa paikkakuntalaisen nuoren.
Hattulassa legendaarinen Parolan Nurtsi sulkee ovensa
Korvaavat nuorisotilat ovat suunnitteilla Parolan yläkoulun yhteyteen.
Forssan seudulla ratsattiin huumeita
Epäiltyjä jäi kiinni yhteensä kahdeksantoista. Heistä kaksi on alaikäisiä.
Rinkelinmäestä tulee Pohjantähti Areena
HPK solmi Pohjantähden kanssa sopimuksen.
Rekka ajoi tieltä Valkeakoskella
Palokunta torjui öljyvahinkoa.
Kaksi loukkaantui ulosajossa Tuuloksessa
Pakettiauto suistui valtatieltä 12.