Uusi johtaja Kari Raatikainen on ottanut tehtäväkseen lomapaikan perusteellisen päivityksen tähän päivään.
sirpa.suvanto@alueradiot.fi
Vähäjärven Lomakoti ja kurssikeskus sijaitsee Vähäjärven rannalla Hauholla. Lomakodin omistaa Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto ry, jonka jäsenille lomakoti on alun perin rakennettu talkoovoimin 60-luvulla.
Vuodenvaihteen tienoilla aloittanut paikan uusi johtaja Kari Raatikainen on aloittanut paikan kokonaisvaltaisen uudistuksen.
”Olemme uusineet huoneita nykyaikaisiksi, raikkaiksi ja toimiviksi. Kaikki huoneet ovat mitoitettu niin, että niihin pääsee pyörätuolilla. Kaikki ilmanvaihtokanavat on puhdistettu ja se on parantanut huomattavasti ilman laatua. Uusimme tiloja vähitellen niin että loppujen lopuksi koko paikka on moderni ja toimiva kokonaisuus, mutta silti kodinomainen ja lämminhenkinen paikka”, Raatikainen visioi.
Lomakodista löytyy ympäröivän luonnon ja järven lisäksi uima-allas, jonne on rakennettu allashissi pyörätuolilla kulkevia asiakkaita varten. Palveluita on kysynnän mukaan esimerkiksi ravitsemusneuvontaa, fysioterapiaa ja kalevalaista jäsenkorjausta. Lisäksi on kokous- ja ryhmätyöskentelytiloja, kuntosali ja rantasauna.
”Tällä hetkellä liiton omia jäseniä käy täällä noin 45% ja loput ovat muita matkailijoita. Tänne voi hakea Solarislomien kautta koko perheen tuetulle virkistys, hyvinvointi, harraste- tai aktiivilomalle täysihoidolla, jonka omavastuuosuus on 60 euroa. Tuetulla lomalla kaikki kuuluu pakettiin eli majoitus, ateriat ja aktiviteetit. Lomat räätälöidään aina henkilöiden terveydentilan perusteella, mitä kukin pystyy tekemään”, Raatikainen kertoo.
Kuka voi hakea tuettua lomaa?
Tuettua lomaa voivat hakea kaikki Suomessa vakituisesti asuvat ihmiset, jotka eivät omin varoin pysty järjestämään lomaa. Lomaa on mahdollisuus hakea yksin, ystävän tai perheen kanssa. Tuettujen lomien haku päättyy 3 kuukautta ennen lomaa.
Lomapäätökseen vaikuttavat
- Taloudellinen tilanne: pienet tulot, asunto- ja opintolainat tai muut erityiset kulut.
- Sosiaaliset syyt: työttömyys, lomautus, perheongelmat, perheen koko, omaisen hoitaminen ja yksinhuoltajuus tai muutoin vaikea elämäntilanne.
- Terveydelliset syyt: vammat, fyysiset ja/tai psyykkiset pitkäaikaissairaudet.
- Aikaisempi lomatuki: tuettu loma voidaan myöntää korkeintaan joka toinen vuosi.
Paljonko tuettu loma maksaa?
Aikuinen maksaa viiden vuorokauden täysihoitolomasta 110 euroa. Alle 16-vuotiaat lapset lomailevat maksutta vanhempiensa kanssa. Joissakin erityisryhmälomissa omavastuu on alennettu 60 euroon. Tämä kerrotaan erikseen näiden lomien esittelyssä.
- Lomailija maksaa omavastuuosuuden ja matkat.
- Lomaan sisältyy majoitus kahden hengen huoneessa. Yhden hengen huoneen saa lisämaksusta, maksu vaihtelee lomapaikoittain.
- Lapsiperhelomilla on lisävuode tai muu perhemajoitus.
- Kaikilla lomilla on täysihoito: aamiainen, lounas ja päivällinen, lapsiperhelomilla myös iltapala.
- Jokaisella lomalla on lomateeman mukaista monipuolista ohjattua maksutonta ohjelmaa.
Lisätietoja tuetuista lomista ja hakuohjeet www.solaris-lomat.fi