Kiinteistövälittäjä Kaisa Liskin mukaan asuntokauppa virkistyy huhtikuun puolen välin tienoilla varsinkin Hämeessä ja asuntokaupan piristymisestä saadaan nauttia aina syyskuun loppuun asti.
Teksti ja kuvat: Sirpa Suvanto
sirpa.suvanto@alueradiot.fi
”Se taitaa olla tämä hämäläinen ajattelumalli, että halutaan tehdä asiat rauhassa ja hyvin. Talvella remontoidaan ja keväällä laitetaan pihat ja oven edustat siistiksi ja sitten on talo valmiina myyntiin”, Kaisa Liski kertoo.
Kaikkein kysytyin asunto, joka menee nopeasti kaupaksi, on hyväkuntoinen muuttovalmis asunto, joka ei kaipaa remonttia.
”Tilastojen mukaan omakotitalon myyntiaika Hämeen alueella on ollut 5-9 kuukautta, mutta ne tilastot ovat menneiltä ajoilta ja kertovat ehkä enemmän siitä yli kahdeksan vuotta kestäneestä matalasuhdanteesta. Silloin myyntiaika saattoi hupsahtaa jopa puoleentoista vuoteen riippuen talon koosta, sijainnista ja hinnasta”, kiinteistövälittäjä Kaisa Liski kertoo.
Kaisa Liskin mukaan hyväkuntoiset omakotitalot menevät hyvinkin kaupaksi viidessä kuukaudessa Hämeen alueella. Yleensä omakotitalon myyntiaika on vähän pitempi kuin esimerkiksi pienemmän rivitalon tai kerrostalo-osakkeen, koska omakotitaloon muutetaan yleensä siinä vaiheessa, kun tilan tarve on suurin.
”Tällöin edellinen asunto on myymättä eli se myyntiaika muodostuu oikeastaan sen ostajaehdokkaiden nykyisten asuntojen niin kutsuttujen vanhojen asuntojen myymisestä eikä suinkaan sen uuden ostamisesta. Eihän siinä kauaa mene, kun asunto on ostettu; sehän on vartissa päätetty ja rahatkin siirtyvät nopeasti, kun tulee oikea ostaja”, Kaisa Liski havainnoi.
Hämeen alueen asunnoissa muuttovalmis koti menee nopeimmin kaupaksi ja paras hinta toteutuu. Sijainti myös vaikuttaa.
”Esimerkiksi jos verrataan omakotitaloa Hämeenlinnassa, josta on kävelymatka keskustaan ja omakotitaloa Janakkalassa, josta on kävelymatka Janakkalan keskustaan, Hämeenlinnan omakotitalo menee puolet nopeammin kaupaksi”, Kaisa Liski vertailee.
Kaikkein hankalin myytävä kohde Liskin mukaan on 70-80-luvulla rakennettu omakotitalo tai iso rivitalo, joihin ei ole tehty mitään remonttia. Kaikki pienet asunnot menevät nopeasti kaupaksi ja niistä saa hyvän hinnan. Pienissä asunnoissa on aina suhteessa isompi neliöhinta ja omakotitaloissa neuvotellaan aina pitempään.
Valtakunnallisesti asuntojen hinnat ovat nousseet noin prosentin verran vuodessa, mutta alueelliset erot ovat suuria.
”Jokainen talo on yksilöllinen ja sitä ei voi verrata edelliseen. Voidaan ajatella jossain yksittäisissä tapauksissa, että on noussut paljon, mutta valtakunnallisesti nousua on prosentin verran”, Kaisa Liski kertoo.
”Kun alkaa suunnittelemaan asunnon myyntiin laittoa, kannattaa huolehtia siitä, että asunto on hyvässä kunnossa, niin hyvässä kuin olosuhteet antavat mahdollisuuden. Valokuvausta ja esittelyjä varten asunnon tulee olla siisti, ikkunat pesty, roskikset tyhjennetty ja siivota kaikki ylimääräinen tavara pois esiltä niin että kaikki olisi mahdollisimman selkeää. Ja valoa pitää olla eli kaikkiin lamppuihin kannattaa laittaa polttimot”, Kaisa Liski vinkkaa asunnon myyntiä harkitsevaa.
Liskin mielestä asunnon ostajan kannattaisi ajatella ensisijaisesti oman yleisen hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta itselle sopivaa asuntoa. Ensiasunnon ostajan kannattaa ottaa huomioon taloudellinen riskinkantokyky, asunnon käyttökustannukset ja lainanhoitokustannukset sekä lainanlyhennysaikataulu ovat kohtuulliset, jos elämäntilanne muuttuu.
”Ostajan kannattaa huomioida erityisesti se, että asunto sopii käyttötarkoituksiin. Joskus tunteella voi ostaa ihanan kodin vaikka vähän kalliimmallakin. Se on parempi vaihtoehto kuin, että lähtee etsimään sitä halvinta vaihtoehtoa, joka ei sitten hetken päästä enää toimikaan. Koti on sellainen, joka toimii itsellä, tuntuu hyvältä ja on sijoitettu hyvin. Jos yksin ostaa on helppoa, koska täytyy ajatella vain omia tarpeita, mutta esimeriksi lapsiperheen kriteerit ovat toiset. Kannattaa miettiä, että kaikille olisi jotain siinä asunnossa ja sijainti hyvä”, Kaisa Liski vinkkaa.