”Tänä vuonna Kantolan tapahtumapuistossa ei megatähtiä nähdä, mutta siellä on useampi pienempi tapahtuma. Lisäksi LinnaCruising siirtyy Ahvenistolta Kantolaan ja on nyt kolmipäiväinen koko perheen tapahtuma. Muutkin kuin isot ohjelmatoimistot ovat löytäneet Kantolan ja sen mahdollisuudet”, Linnan Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Mervi Käki kertoo.
Hän korostaa, että järjestäjät, kuten erilaiset ohjelmatoimistot, tapahtumatoimistot tai yritykset ja järjestöt tuottavat tapahtumat Kantolaan ja Linnan Kehitys Oy tarjoaa Kantolan tapahtumapuiston puitteet tapahtumalle.
”Tällä hetkellä varmistuneet tapahtumat Kantolassa ovat Sirkus Finladia huhtikuussa, HighLand Games toukokuussa ja LinnaCruising elokuussa. Hämeenlinnaan on tulossa paljon uusia tapahtumia, joukossa myös uusia, uusiutuvia ja laajenevia tapahtumia. Tapahtumia on ympäri kantakaupunkia ja pitäjiä. Tapahtumissa käy vuosittain yli 300 000 ihmistä ja määrä on kasvamassa. Hämeenlinna nousee pikkuhiljaa merkittäväksi tapahtumakaupungiksi”, Käki uskoo.
Yksi Hämeenlinnan kesän isoista tapahtumista on Kantolassa 10.-12.8.2018 järjestettävä LinnaCruising. Ahveniston moottoriradalta Kantolaan siirtyvä LinnaCruising on tänä vuonna kolmipäiväinen koko perheen tapahtuma.
LinnaCruising on kasvanut 15 vuoden aikana yhdeksi maan suurimmista harrasteajoneuvotapahtumista. Tapahtuman mediavastaava Johanna Yli-Risku kertoo, että Kantolan tapahtumapuisto tarjoaa sopivat puitteet tehdä tapahtumasta entistä suurempi ja laadukkaampi koko viikonlopun tapahtuma.
LinnaCruising pitää sisällään vuosittain samat peruselementit. ”Harrasteajoneuvot ja moottoripyörät on puunattu viimeistä piirtoa myöten, ja sekä naiset että miehet ovat laittaneet tyyliuskollisesti vaatteet kuosiin ja kutrit kohdalleen”, Yli-Risku toteaa.
Tapahtuma koostuu rennosta yhdessäolosta, ystävien tapaamisesta sekä hyvästä ruoasta ja juomasta. Tapahtumapuistossa ja sen välittömässä läheisyydessä on tarjolla live-musiikkia, yleisösuosikiksi muodostunut kuminpoltto- eli burniskilpailu ja torimyyntialue. Lauantain päivätapahtuma huipentuu Hämeenlinnan ympäristössä ajettavaan noin 30 km pituiseen yhteisajeluun.
”Tapahtumapaikalle on mahdollista leiriytyä, ja näin pyrimmekin mahdollistamaan tapahtumaan osallistumisen pitemmänkin matkan takaa. Haluamme painottaa, että LinnaCruising-tapahtuma on nyt kolmipäiväinen, ja toimintaa tapahtumapuistossa riittää joka päivälle”, Yli-Risku muistuttaa.