Poliisi pitää Riihimäellä marraskuussa surmatun Leena Pekkarisen henkirikosta pääosin selvitettynä.
Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että uhrin surmasi yksityisasunnossa noin 30-vuotias mies. Tekoa oli edeltänyt tekijän ja uhrin välinen riita.
Surmatyön jälkeen taposta epäilty ja kolme muuta miestä kuljettivat ruumiin henkilöautolla Keski-Suomeen. Vainaja haudattiin Uuraisille metsäautotien varteen.
Käräjäoikeus vangitsi kaikki neljä miestä todennäköisin syin epäiltyinä Leena Pekkarisen taposta. Yksi miehistä on kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman. Hän on edelleen vangittuna.
Kolme muuta miestä odottavat oikeudenkäyntiä vapaalta. Kaikkien heidän epäillään syyllistyneen hautarauhan rikkomiseen ja kahden lisäksi rikoksentekijän suojelemiseen.
Aluksi poliisi tutki tapausta katoamisena. Koska katoamiselle ei löytynyt luonnollista syytä, käynnisti poliisi asiassa rikostutkinnan.
Alkuvaiheessa jutun tutkinta oli erityisen haastavaa. Poliisi selvitti henkirikosta useamman viikon ajan ennen kuin ruumis löytyi. Ruumiin löytöpaikka selvisi kuulustelujen ja muiden tutkintatoimien avulla.
Aluksi vangittuna ollutta ei epäillä mistään
Leena Pekkarisen taposta oli esitutkinnan alkuvaiheessa vangittuna riihimäkeläinen mies perusteella syytä epäillä. Hänet vapautettiin noin viikko vangitsemisen jälkeen. Poliisi ei epäile kyseistä miestä mistään rikoksesta liittyen Leena Pekkarisen tappoon.